Sehän on sinänsä aika lailla yhdentekevää sillä en aio tehdä niin.

Sen verran voinen paljastaa, että minulla on täydellisen parantumattomia, limaisia ja PERKELEELLISIÄ patoutumia. Aivan kaikilta elämän osa-alueilta. Mitä joku ymmärtää sanalla patoutuma, se on ehkä hieman kyseenalaistettavaa. En minä kurista sattumanvaraisesti paikalle sattunutta kissaa kiihdyksissäni lusikan maahanputoamisesta. Eij jei en. Alan ehkä keskustella sattumanvaraisesti paikalle osuneen kissan kanssa siitä, että lusikat ovat häiritseviä, eikö totta, eikö sinustakin kissaseni? Nostan lusikan ja kävelen pois. Mutta jos ilmaisisin tunteitani taiteellisen ja teatreelisen väkivaltaisesti, repisin kissalta silmät päästä, sitten itseltäni ja hihittäisin lusikalle sen tappiota siitä, että kukaan ei enää näe sitä lattialla. Siispä se ei ole siellä. Ole koskaan ollutkaan.

"Sehän on sinänsä aika lailla yhdentekevää sillä en aio tehdä niin."

Kyllä ihminen on heikko.

Tämän blogin käyttötarkoitus on olla silminnähtävien tekojeni, tunteideni ja jokapäiväisten toimieni selostuspaikka. Ottaen huomioon, että minua kiinnostaa niitä tilittää. Henkistä kasvua yritän saavuttaa päiväkirjallani, joka on aikamoista itseni syväluotausta. Oma ihana itseni ja valoisa (köh köh) persoonani tuntui olevan kovasti ristiriidassa tunteellisen ihmiskasvu -lässytyksen suhteen, joten perustin sitten blogin. Ei sitä päiväkirjaan jaksa kaikkea laittaa.

Aika näyttää jääkö molemmat, jompikumpi tai kumpikaan elämään.